Syksy on edennyt jo lokakuuhun. Tän viikon aamukelit on pudottanu tän kesäihmisen todellisuuteen... Pimeys, kosteus ja kylmyys hiipii hiljaa, pakottaa pysymään sisätiloissa, vie energian nousta ylös ja masentaa Juu en ole syysihminen, joskus miettinyt ettäedellisessä elämässä olen varmaan ollut karhu, talviunet meinaan houkuttelis nytkin kovasti. Heräisi vasta kun kevään lämpö alkaisi hennosti herätellä luontoa. Mutta siis, tästä ei ole tarkoitus tehdä synkkää ja harmaata vaan kaivaa niitä pieniä mukavia asioita joita ympärillä luonto tarjoilee.

Tämä syksyhän on ollut yllättävän valoisa ja kaunis. Sadekelejä on ollut vähän ja koirien ulkoiluttaminen sekä ulkokurssien vetäminen on onnistunut pääosin kuivana. Luonto on ollut kaunis ja kuvia päivälenkeiltä on tullut räpsittyä turhankin kanssa.

Aurinko on loistanut läsnäolollaan jopa enemmän kuin kesällä, tai siltä se tuntuu kun auringonottokelit oli niin vähissä.Aurinko on se juttu millä saan itseni kesällä ladattua tulevaan talveen.

Yhtenä aamuna käytiin koiruuksien kanssa metsässä samoilemassa auringon noustessa. Tuuleton aamukeli tuntui raikkaalta, vaikkakin mittari oli lähes nollassa. Hiljaisuus ja auringon rauhallinen kajo metsän takana teki mielelle hyvää. Ja helpolla pääsi lenkistäkin kun omatoimijuoksentelulla lauma sai energian purettua.

Vaahterat on olleet kauniin keltaisia ja tuli napattua ihania kuvia kun lenkillä mentiin vaahterapuiden lomassa, aurinkoisessa kelissä silloinkin. Tuntu että karvakuonot innostu jopa ihan poseeraamaan ;)

Mutta pysytään realistisuudessa, eli tästä on suunta vain pimeämpään ja kylmempään ennen kevään saapumista... Pimeinä hetkinä täytyy vain luoda mieleensä valoa näistä ihanista ja aurinkoisista hetkistä.

Anne  ♥