Vihdoin Aadan jalka alko olla parantunut, joten nyt oli aika päästä metsään ja etsimään niitä sieniä! Yhdessä hyvän ystäväni ja hanen koiransa kanssa suunnattiin lokakuun viimeisenä sieniapajille...
Nyt on ollut kyllä niin kuivat syyskelit, ihanan aurinkoista kylläkin, että olin hieman skeptinen löytyykö niitä suppiloita juurikaan. Alkuun näyttikin aika toivottomalta ja meidän reitillä oli joku muukin selvästi käynyt jalan jäljistä päätellen.
No ulkoilun kannalta tää reissu täyty kai sit ottaa, ja hei koirilla oli super hauskaa temmeltää pitkin sammalkangasta! Meno oli välillä melko vallatonta, mutta onneks vältyttiin uusilta tassuonnettomuuksilta. Edellisyönä olin nähnyt painajaista tuosta Aadan tassusta joka unessa vain suihkusi verta. Hieman oli edellinen epäonnen metsäreissu jäänyt alitajuntaan pelottelemaan... Onneksi tämä reissu sujui hyvin.
Alkuun tosiaan nautittiin metsän rauhasta ja koirien touhuista, kierreltiin ja tutkailtiin maastoa.
Ja vihdoin löytyi pari apajaa joita muut ei olleet vielä löytäneet. Melko pieniä nää suppilot oli, mutta kyllä niitä ihan hyvä satsi kertyi. Ison apajan löydyttyä olikin haaste saada koirat pysymään poissa tallomasta näitä aarteita. Muuten niin omatoimiset riekkujat juoksee omissa oloissa, mutta ootas vaan kun kyykistyt jotain keräilemään maasta ni johan on neljä kuonoa ja 16 tassua ympärillä tallomassa...
Pari tuntia metsän siimeksessä ihanassa seurassa hujahtaa ihan huomaamatta ja mikäs sen parempi tapa päättää metsäreissu kuin eväshetki! Kaffet omasta kuksasta ja pientä välipalaa kivellä istuskellen (siis koirat istu). 
Kotiin ajellessa mielessä vaan pyöri kaikenlaisia ideoita sienistä; piirakkaa, keittoa, kastiketta... noh jos noista ny sais vaikka kastikkeen parille päivälle...
Metsänhenki
Anne ♥