Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

 

Heippis!

Olen siis Anne, energinen liikunnanohjaaja Lahdesta.

Vuonna 2010 hurahdin Zumban rytmeihin ja siitä lähti liikunta-alan urani.
2014 Zumba sai rinnalleen DanceRumbitan ja opinnot Trainer4Youn Personal Trainer-putkessa päättyivät keväällä 2015. Opintojen myötä vastuulleni tuli myös lihaskuntopainotteisia treenejä, tasapainottamaan letkeitä lanteita.

2016 valmistuin myös ravintovalmentajaksi ja näin ollen valmennuksissani saadaan kokonaisvaltainen hyvinvointi huomioon.

Lisäksi liikuntarepertuaari on kasvanut Asahi Health ja YogaFlow koulutuksien verran. Aina on hyvä kehittää itseään ja uuden oppiminen on hyväksi.

Näillä eväillä päätin lähteä yrittämään yrittäjän elämää liikunnan parissa ja samalla innolla, jollei innokkaampana, jatketaan jo neljättä vuotta. Lähihoitajan hommia lasten parissa ehti kertyä 10 vuoden verran.

 Liikunta on mun unelma hommaa ja sitä teen täydellä sydämellä. Liikunnan riemun levittäminen on mun tehtävä ja tunneiltani lähtee aina joukko punaposkisia ja hymyileviä asiakkaita.

 

Itse omaan kolme "personal traineria", koiria siis, jotka omilla harrasteillaan pitävät vapaa-ajallakin liikkeessä agilityn ja koiratanssin tahdissa! Säällä kuin säällä ja fiiliksestä välittämättä ulos on päästävä nauttimaan raittiista ilmasta.

 

Treenilo – Sana joka kuvastaa omaa näkemystäni liikunnasta; Kovaa hommaa, mutta ei sen niin totista tarvitse olla, ilolla ja positiivisella asenteella saadaan parhaat tulokset aikaan!

 

 

 

 

Toivottavasti hyppäät kelkkaan ja
saat avaimet oman elämäsi treenilolle!

 

 

 

 

Koulutukseni:

* Lähihoitaja
* Zumba® ja ZumbaToning® ohjaaja
* DanceRumbita® lisenssiohjaaja
* Hyvinvointivalmentaja
* Kuntosalivalmentaja (Trainer4you)
* Personal Trainer (Trainer4you, lisenssoitu)
* Ravintovalmentaja (Trainer4you)